Historiaa

Viskiosuuskunnan historiaa

Karstula Viski Osuuskunnan historiallinen perustava kokous pidettiin Karstulassa juhlatalo Kruukkilan salissa maanantaina 16. kesäkuuta 2003. Samassa paikassa on historian saatossa tehty lukuisia muitakin paikkakuntaa ja koko yhteiskuntaa koskettavia päätöksiä.

Perustava kokous päätti antaa muillekin hyvästä asiasta kiinnostuneille mahdollisuuden päästä mukaan tekemään suomalaista historiaa ja liittymään Karstula Viski Osuuskunnan osakkaiksi.

Karstula Viski Osuuskunnan osuusmaksu on 100 euroa ja liittymismaksu 20 euroa, yrityksiltä ja yhteisöiltä liittymismaksu on 200 euroa.

Karstula Viski Osuuskunta tähtää toiminnallaan suomalaisen viskitislaamon perustamiseen ja tuotannon käynnistämiseen. Viskin valmistus on pitkä prosessi ja Karstulan Viski Osuuskunnan päätuotteesta päästänee nauttimaan vasta kuuden vuoden tynnyrisäilytyksen l. vanhentamisen jälkeen

Omaa viskiä odotellessa selvittää osuuskunta mahdollisuuksia muiden tuotteiden vaikkapa yrttiliköörien valmistamiseen.

Osuuskunta järjestää osakkailleen opintomatkoja toimiviin viskitislaamoihin, tutustumis-mahdollisuuksia muihin samanhenkisiin viskinharrastajiin ja viskiyhteisöihin sekä tilaisuuksia uusien, innoittavien ajatusten vaihtamiseen hyvässä seurassa.